Referenssejä

Länsimetro

Länsimetro on yksi suurimmista liikennehankkeista pääkaupunkiseudulla vuosikymmeniin. Espooseen metroa on ehdoteltu kuusikymmenluvun lopulta asti, mutta varsinaiseen
toteuttamiseen tarvittavat päätökset tehtiin vuonna 2008. Liikenne alkoi uudella verkko-osuudella marraskuussa 2017.

Ensivaiheessa Länsimetron asemia on kahdeksan, joista kuudessa olemme mukana valaisintoimittajana. Edustamamme tuotteita on seuraavilla metroasemilla ja niiden
välittömässä läheisyydessä: Koivusaari, Keilaniemi, Aalto-yliopisto, Tapiola, Urheilupuisto, Niittykumpu ja Matinkylä.

Toinen vaihe on työn alla ja se tuo viisi uutta metroasemaa Matinkylän ja Kivenlahden välille.

TUI Cruises

Turun telakan uusi omistaja Meyer Turku Oy on saanut telakan uuteen nousuun ja tilauskanta näyttää hyvältä. Olimme aikoinaan toimittajana Helsingin telakalle, kun siellä vielä tehtiin luksusristeilijöitä.

Nyt olemme palanneet juurillemme ja toimitamme valaistustekniikkaa Turussa valmistuville mm. matkatoimistojätti TUI:n aluksille. Risteilijöihin asennetaan vaativaan meri-ilmastoon soveltuvia ulkovalaisintuotteita.

Artek

Artekin uusi lippulaivamyymälä avattiin keväällä 2016 Helsingin Keskuskadulle. VITRA oli hankkinut pidempään tavoittelemansa Artekin omistukseensa ja oli luonnollista, että uuden myymälän valaistukseen valittiin samaan konserniin kuuluvan valmistajan valaisimet.

Kehärata

Lentoliikenteen voimakas kasvu näkyy kasvavina matkustajavirtoina ja tarve junayhteydelle lentokentältä Helsingin keskustaan on ollut ilmeinen jo vuosikymmenen ajan. Kehärata avattiin kesällä 2015 ja sen käyttö lisääntyy koko ajan.

Olemme toimittaneet lentokentän ja Aviapoliksen asemille uusimman teknologian valaisinnostimia. Nostimien ansiosta valaisimien huoltaminen ja ylläpito on nopeaa, kustannustehokasta ja ennen kaikkea turvallista. Valaisimet saadaan laskettua kaukosäätimellä katosta sopivalle korkeudelle, jolloin niiden huolto voidaan suorittaa ilman telineiden rakentamista.

Temppeliaukion kirkko

Temppeliaukion kirkko on ainutlaatuinen ja hyvin tunnettu kohde kansainvälisestikin. Olemme erityisen ylpeitä, että olemme saaneet olla mukana kirkkosalin valaistuksen ohjauksen modernisoinnissa sekä valasimien toimittajana yleisiin tiloihin.

Marks & Spencer

Marks & Spencer -brändi rantautui uudelleen Suomeen vuonna 2014, jolloin avattiin pikatahtiin neljä myymälää, Helsinkiin, Jyväskylään, Hämeenlinnaan sekä Lappeenrantaan. Toimitimme näihin myymälöihin valaisimia kansainvälisen myymäläkonseptin mukaisesti.

Finnair

Finnairin Non-Schengen Business Loungeen olemme toimittaneet valaisimia ja vuonna 2009 koko valaistusohjaustekniikan. Samaan aikaan aloitti myös Finnair SPA. Paljon kiitosta kerännyt Business Lounge voitti Best Business Facilities ja Highly Commended -palkinnot vuosina 2011 ja 2012.

Vuonna 2014 SPA:n tilalle rakennettiin uusi Premium Lounge, jonka suunnittelusta vastasi Vertti Kiven toimisto. Premium Loungessa on panostettu asiakkaan viihtymiseen pitkälle viedyillä esitysteknisillä ratkaisuilla, joissa valoilla on ratkaiseva rooli. Tähän kohteeseen toimitimme valo- ohjaustekniikan ja ohjelmoinnin lisäksi valaisimia.


Katso lisää kohteita:

Valaisintoimituksia
iLight-toimituksia - valaistuksen ohjaus

© COPYRIGHT 2001-2020 / aLUMEN Oy